sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Hiuspulma


Olen tässä vähän suunnitellut hiusremonttia. Ajattelin ainakin värjätä, jotain tämäntyylistä olen tuumaillut:
kuva: http://lookbook.nu/

Kuvan tytöllä väri saattaa kyllä olla oikea, mutta jospas tuo kampaajani osiaisi taikoa minulle mahdollisimman lähellä olevan sävyn. Väriä enemmän päänvaivaa aiheuttaa leikkaus. Mieleni vaihtelee joka toinen minuutti, toisaalta haluaisin tyytyä latvojen tasoitukseen, toisaalta kokonaan uusi malli houkuttaisi. Molemmissa on puolensa. Uusi pituus voisi tuoda mukavaa piristystä ja vaihtelua ja olisi varmasti moninkerroin persoonallisemman näköinen, kuin perinteinen pitkä tukka. Pitkän tukan taas saa huoletta kietaistua nutturalle sunmuille kampauksille ja kaikkihan tietävät, että pitkäaikainen haaveeni on ollut matkustaa Pariisiin ja hirttäytyä hiuksistani Eiffel-torniin. Pitkä tukka olisi siihen tarkoitukseen mitä otollisin. Tällä hetkellä minulla on luonnonkiharat, vähän yli olkapäiden ulottuvat ruskeat hiussuortuvat. Otsatukka olisikiva, mutta luonnonkiharasa päässä ongelmallinen. Hmm, taidanpa jatkaa pähkäilytyötä.
Peeäs, Eiffel-torni juttua ei kuulunut ottaa tosissaan.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

perjantai 18. heinäkuuta 2008

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Löytöretkellä vanhempien vaatekaapilla

Oletko sitä mieltä, että vanhempasi ovat käveleviä tyylivirheitä, joiden koko garderoogi joutaisi suoraa tietä lähimpään museoon havainnollistamaan muinaisjäännettä? Minä tutkin omien vanhusteni vaatekaapin kätköt perin pohjin ja muutama vaatekappale pääsi yllättämään iloisesti:
Villapaita ei ole ehkä ihan ajankohtainen mutta syksyä ajetellen käytännöllinen.
Farkkupaitaan olen törmännyt muutamassa suosikkiblogissani ja viimeaikoina ennen mauttomalta näyttänyt vaate on alkanut kovastikin miellyttämään ilmääni. Vaate löytyikin isän varastoista, mutta taidan silti jatkaa ihan oman paitani etsimistä kirppiksiltä.

Korkea vyötärö, rispaantuneet lahkeen suut, vaalea väri ja materiaalina farkku. Tarvitseeko enempää sanoa?


Tämäntyyppistä farkkuliiviä olen puolitosissani metsästänyt kirpputoreilta, sillä en ihan heti olisi valmis maksamaan sellaisesta täyttä hintaa. Käytettynä se kuitenkin tuntuu ihan potentiaaliselta kaapintäytteeltä. Äidin kaapista kaivamani liivi on peräisin varmaan 80-luvulta. Silmä vaatii vielä vähän totuttelua, mutta eiköhän se löydä tiensä jotakin asua piristämään.




Haastan kaikki tätä lukevat menemään omien vanhempien vaatekaapeille tekemään (positiivisesti ja negatiivisesti) yllättäviä löytöjä;-)
psst, vanha blogini löytyy täältä



11 faktaa

1. Siirtyi bloggeriin vuodatus.netistä, piti siellä samannimistä blogia.
2. Käsittelee blogissaan tyyliä sekä kaikkea siihen liittyvää ja ei-liittyvää.
3. On 16-vuotias ei-ihan vielä-lukiolainen.
4. On addiktoitunut ruotsalaisiin muotiblogeihin.
5. Nauttii keväästä, jäätyneiden vesilätäköiden rikkomisesta sekä mahtavista kirppislöydöistä.
6. Asuu saaristossa, haaveilee muutosta Tukholmaan tai Helsinkiin.
7. Ei ole ikinä maistanut paprikaa.
8. Ihailee Chloë Sevignyn, Mischa Bartonin ja suosikkibloggaajiensa tyylejä.
9. Sairastaa masennusta ja haluaisi omaksua terveellisemmät elintavat.
10. Itki vuolaasti, kun Lucia ja Diego erosivat Serranon perheessä.
11. Halusi kirjoittaa itsestään 11 faktaa itsestäänselvän kymmenen sijaan.